Mamma päätti aloittaa yläkerran komeron siivousurakan, huudeltuaan kavereita urakkaan kaikki häipyi omiin suuntiinsa, mutta minä jäin, hihkuin onnesta hyppien ja ulahdellen "Mamma minä olen urakka kamusi, minä!" Ja luulen että mamma oli ajatuksesta yhtä innoissaan tietäen mitä kaikkea pientä roinaa sieltä löytyykään.. Ekaksi heiteltiin niin sanotut "mihin näitä tarvitaan" tavarat ja kun tavara lensi, juoksin hullun lailla perään ja rökitin sen kaiken varalta ettei enää uskalla takaisin tulla! Kun jokainen itseäni heikompi tavara oli purtu, kuolattu ja raahattu, "Täällähän tämäkin on!" Hyvänen aika, onko mamma teurastaja?! Se on säilönyt ihanan valkoisen pumpulikarvaisen koirarukan komeroon, semmoinen samanlainen (Fiona) kävelee iltalenkillä vastaan.. mutta ei kävellyt eilen! "Katoppas Patu, tästä sinä tykkäät." Haukahtelua, vaanimista ja nuuskuttamista (välillä täytyi käydä pussailemassa mammaa, hakea turvaa tuon oudon raadon tutustumiseen) Onko se Fiona?!
Ei ollut, tarkemmassa tutustumisessa ilmeni ettei se ollut koira, ja olisiko mamma jo epäillyt ajatuksiani sillä sanoi ettei se myöskään ole teurastaja. Tirppanat olivat saaneet aikoinaan lahjaksi lampaantaljan joka oli jäänyt aikas vähäiselle käytölle ja minä kun tykkään köllötellä lämpimän leivinuunin kyljessä ja lämpimien fleece peittojen mutkissa, oli mammalla välähtänyt kuka kaipaisi itselleen lisä lämmikettä. Kun minä, ritari rohkea, olin kesyttänyt, höykyttänyt, kouluttanut ja repinyt irti kaiken "irtokarvan", oli ihana käydä siihen pitkän ja rankan siivous urakan jälkeen köllöttelemään, olisi pitänytkin jäädä koko illaksi koisimaan sillä illemmalla mamma huomasi, että kaikki ne "mihin näitä tarvitaan" tavarat oli väkivalloin raadeltu ulos roskapusseista ja levitelty ympäri yläkertaa, sanomistahan siitä tuli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti