Kesämies



Kun mittari näyttää ulos ja sisälle samoja lukuja voi olla hyvin varma että nyt se on tullut: Kesä! Tekee mieli olla koko ajan pihalla, haistella ja maistella kaikkea kasvavaa ja ei kasvavakin maistuu, tuulen mukana lentäviä pikkuöttejä ja lehtiä, mamman kukkapenkkiin viskelemiä siemeniä ja kaikkea sitäkin mitä se sinne istuttaa.. ja kaikki maistuu kesälle =) Olen juossut pallon kanssa raivoisasti, hyökännyt ja puolustanut, mamma sanoikin että voisin yksin pelata koko pikku-tirpan joukkuetta vastaan ja luultavasti pyörittäisin koko kentällisen.. On mahtavaa kun jälleen voidaan tepastella metsässä, (niin että näen jotain eteeni ja minusta näkyy lumen alta muutakin kuin pieni töpöhäntäni =) etsiä uusia hajuja, paikkoja ja puroja. Olen suunnaton puro-fani, tarkistan tienpiellukset ja sillanaluset, ja voi sitä riemua kun löytyy puro =) Ei, en suinkaan mene sinne kastautumaan vaan tykkään katsella sitä.. voisin tuijottaa sitä niin kauan että viimeisetkin veden rippeet ovat kulkeutuneet ohitseni.. eli ikuisuuden. Pieni poikkeus piti tehdä kun aurinko helotti pilvettömältä taivaalta ja oli ihan julmetun kuuma, ja lenkillehän sitä piti päästä. Aluksi kaikki olikin ihanaa, mahtavaa, kunnes tuli kuuma!! Näin kun mamma vilkuili hieman huolestuneena minuun päin, mulkauttelin mammaan yhtä huolestuneita katseita takaisin, oltiin varmaan aika koomisen näköinen pari, mutta yhdessä puuskutimme ensimmäiselle purolle. Nyt ei pelkkä rannalla chillailu riittänyt vaan nautin puron antimista, ihana raikas vesi. Kastelin hieman etutassuja, join, ja nautin kesästä <3 Mamma ei antautunut puron nautintoihin vaikka olisi varmasti tehnyt hyvää mammallekin..




Kesämies


Mamma laittoi minut, kesämiehen välillä jo remmin päähän kun lähdin kuin ohjus tuulen viemän pallon perään ja kerkesinpäs kaivaa myös mamman piilottamat siemenet maasta =)

Hyvää Vappua!

Hyvää ja "Rauhallista"  Vappua kaikillea!

Loppuiko kuvaukset? Nyt saa äkälintu kyytiä....
Täh?! Siis.. mikä lintupallo??.. En oo nähnyt...

Mihin minä nyt kakkaan?!


Hyvät ystäväni, minulla on ongelma! Mamma sanoisi nyt tähän että: -"Kyllä, ongelmia on ollut." Mutta nyt tarkoitankin OIKEATA ongelmaa, enkä ihme flunssaa/räkätautia joka vaivasi.. enkä samoihin aikoihin tapahtunutta käyntiä Countrypoliksessa kun mamma kiikutti minut sinne väittäen että minulla on rouheluun palainen jossain nielun uumenissa -> röntgen kuvia, rauhoittumista laboratorio kokeet ja nielun tutkiminen. (Kyllä, juuri tuossa järjestyksessä... ja sen voin sanoa että, suosiolla en röntgen pöydällä pötkötellyt! Siitä jätin merkiksi kasan irtokarvoja ja kaksi hihoistaan kuolaista naista.) Tulos: Ei kuumetta. Imusolmukkeet normaalit. Sydämessä ei sivuääniä. RTG:kuva keuhko-ontelo: ei normaalista poikkeavaa. Vatsaontelo: mahalaukussa hieman kaasua, ei muuta erityistä. Ei röntgentiivistä vierasesinettä. Nielustakaan ei mitään vierasesinettä löytynyt.. Ja tätä kirjoittaessa olo onkin jo oikein mainio, mutta pitkille lenkille en vielä pääse kun mamma höpöttää toipilas ajasta.. Niin siis siihen OIKEAAN ongelmaani! Lehdet ovat täynnä kirjoituksista "Koirankakka jalkakäytävällä, Koirankakka tien vieressä, Koirankakka kengässä, Koirankakka lumi penkan päällä, Koirankak... Hetkinen.. Nyt hieman takaisin päin!! Siis koirankakka lumipenkan päällä, siihen ryhmään kuulun minä! Olen lumipenkka kakkaaja, Kyllä, SE olen MINÄ!! Paitsi sitä on vaikea todistaa, sillä mamma kerää sen jostain syystä vielä parempaan talteen, no, huvinsa kullakin ja olen ollut jo pitkään sitä mieltä että mamma tarttee jonkin harrastuksen. Tänäänkin oli lumi jo aika vähissä, ja ihan hirvee kakka hätä.. siinä sitä juoksulla mentiin kohti ensimmäistä edessä olevaa valkoista pientä länttiä kohti ja aaaaahhh.. Yrityksistä ja maanitteluista huolimatta en ole vielä ruvennut antamaan itsestäni sen isompia heinikon tai risujen päälle.. vaikka jotenkin minulla on perstuntumassa sellainen olo että kai sitä on hädän edessä pakko antautua, joskus. Mutta päällimmäinen ajatus/ kysymys kuuluukin: Mihin minä kakkaan kun lumi on poissa? Kuka vei ulkohuussini?






Hyvää Pääsiäistä!


Tässä on ollut kiirusta ja vilinää, ja viime viikonlopun osallistuminen virpomisiinkin jäi, sillä minä poika se olin Polvijärvellä näyttelyssä ja hyvin tuloksin palailinkin kotiin.. mutta siitä juttu sitten erikseen sillä kiire vie ja mamma pyysi toivottamaan Hyvää Pääsiäistä! =)

Meilläkin todistettavasti OLI rairuoho ennen kuvaus sessiota..

.... ja kukko...

Match Show Ristijärvi 24.3.2012


Eilen mamma bongasi lehdestä, että ihan tässä naapurikunnassa järjestetään match show kilpailu ja siitähän se ajatus jälleen lähti.. No, oikeastaan ajatus on lähtenyt jo hieman aiemmin, että harjoitusta on saatava sillä minut on ilmoitettu Polvijärven näyttelyyn joka on jo 1.4 siis viikon kuluttua!! Mamma on etsinyt kaikenmaailman kolkat jotta saatais alettua näyttelykoulutus ja ensiviikolla päästäänkiin harjoittelemaan.. mutta hyvin vihreinä Polvijärvelle matkaamme, mutta jostakihan se on aloitettava =) Siis matkasimme aamulla Ristijärvelle jossa olimmekin jo hyvissä ajoin, osallistuimme pentu kehään ja lapsi-koira kilpailuun. Koiria tuli yllättävän paljon paikalle mutta en minä ollut moksiskaan niistä.. katselin ja haistelin, ja olipas siellä oman rotuni edustajia 2 muutakin saapunut, toinen oli myös pentu ja toinen oli 9-vuotias veteraani.
 No, aamu alkoi lapsi-koira kilpailulla johon minä iso-tirpan kans matkasin. Kyllä olin kiltisti ja kunnolla, mutta välillä minulla oli hirveä hinku rynnätä kesken ympyrän kävelyn katsomaan mitä kehän ulkopuolella töröttäville ihmisille kuuluu.. ja välillä kokeilin myös miten minut saa liikkeelle jos teen äkkijärrutuksen.. hyvinhän se tirppa siitä selvisi.. olimme sijoituksessa 4.  Minä sain ruusukkeen ja makupalapussin, tirppa sai lippalakin joka oli täynnä karkkia.. Nii-iin tapahtuihan siinä lopussa tai ei minun mielestä siinä tapahtunut kummempia mutta siinä meidän vieressä viidenneksi sijoittunut oli laittanut sen lippiksensä siihen maahan, tietty nurinpäin ja karkit sisällä.. niin yht äkkiä tirppa havahtui kun pääni oli siellä lippiksessä, no vetäisi minua hieman sivuun ja huomasi että minulta roikkui piiiitkät kuolat suupielistä.. taisi sen huomata muutama muukin kun sain hieman huvittuneita naurun pyrähdyksiä. Sitten alkoikin pentuluokka ja mamma olikin heti ensimmäisessä parissa.  Tuomari jutteli leppoisia ja muutama ympyrä siinä käväistiin, takana oleva kultaisennoutajan pentu kiinnosti minua aikalailla ja kovasti yritin vilkuilla taakse että meneekö se ohi vai ei.. ei mennyt, sitten käväisin pöydällä jossa tuomari hieman kosketteli sinne tänne mutta ei sen kummempaa ja sitten edes-takaiset ja paikalla seisominen. Minä sain sinisen nauhan johon oli kiedottu 2 isoa keksiä, slurps. Sitten kun kaikki 19 pentua oli käynyt pyörähtämässä, menin 10 muun sinisen kanssa takaisin kehään. Pari ympyrää ja sitten tuomari sanoi että meidän täytyy seisoa nätisti että 5 tipahtaa nyt pois. Mammaa jännitti tuleeko tuomari kättelemään ja kiittämään osallistumisesta.. ei tullut! 
Yksi ympyrä ja seisominen.. oltiin loppujen lopuksi sija 3. ja mamma halaili ja pussaili, luulen että mamma oli aika ylpeä minusta =)  Palkinnoksi sain ruusukkeen, namupaloja ja tennispallolelun. Hieno, leikkimielinen kisapäivä takana =)
















Mamma huomasi yhden mokan matkalla.. tummat vaatteet. Täytyy toivoa että muistaa laittaa vaaleampaa ens viikolla jotten häviä sen housujen väriin...

Oulujärvellä


Aurinko paistoi ikkunasta ja minä poika liikutin itseäni auringon tahdissa, ai että kuinka nautinkin kevään tulosta ja hiihtolomasta <3 Tämähän tarkoittaa ilmiselvästi sitä että kaiken maailman villatakit ja toppahässäkät ovat menneen talven lumia, tulkoon aurinko, kevät ja jäätelöt... Otan kaiken rintarottingilla vastaan =) No sää oli todellakin kaunis, jolloin mamma rupesi pakkaamaan hieman kampetta kassiin ja ilmoitti että nyt lähdetään nauttimaan ilmasta ja kunnolla joten eikun menoksi. Viimeviikolla kun kävimme rannalla ei hanget vielä kestänyt ja sehän vähän pisti ihmetyttämään kun itse muistin ettei laiturilta hypätä lumeen uppoamatta niin mitä tekee mamman torvana, täh! Ei uponnut!! Vaan läksi kävelemään hankia pitkin jäälle. No, ei siinä auttanut muuta kun ritarin lailla lähtä mamman perään ja hitsi kun se oli mukavaa juoksennella. Kirmasin hullunlailla ympäri ämpäri kunnes haistoin jota todella hyvää...



Ja ei vainuni tälläkään kertaa pettänyt! Peratun matikan rippeethän siinä jäällä köllötti =) Juuri kun olin  aukaisemassa suuni ammolleen.. "Patu, EIIIIIIIiii !!" Siis voitteko kuvitella, mamma huutaa ei, vaikka löysin elämäni saaliin!! Hieman kyllä turhautti..



Välillä pidin silmällä junioria.. kun sattui sopivan lähelle tuon äänekkään vempaimensa  kanssa.. -> HYÖKKÄYS !





Selvää talent ainesta, monimuuntautuja!! Ai, näetkö vain komeuteni? Katsoppas varjoani,  sehän on selvästikkin jänis =)

Ulkoilua






TERVE =) 


...Täällä minä Ritari Rohkea, Patu Monsieur =) ja kyllä!, Saat ajatella kuvaani katsellessa: VAN ON SE KOMIA!!










Mamma, nyt lopeta ja mene ASIAAN!!







Tänään käytiin haistelemassa kevään tuulahduksia mökillä, mamma hieman kartoitti lumen keskeltä minulle missä on laituri, ranta ja mikä tärkeintä? Ruoanlaitto piste =) No jotain vainua minä niistä sain mutta enempi se meni siihen lempipuuhan puolelle, eli lumessa kaahlamiseen =) Nykyisin lenkillä käydessänikin pyrin osan matkaa kaahlaamaan penkan puolella, mamma ei ihan ole tajunnut miksi, mutta kivaa se on siis siihen asti kun  pää pysyy vielä lumen yläpuolella =D


Tämän pömpelin yhdistän hyvin vahvasti ruokaan... SLurPs!



Tässä kohtaa minä mamman mielestä kesällä jo uisin. Siitä tulikin mieleen että mamma aikoi ostaa minulle pelatusliivit joita "saan" pitää aina mökillä ollessa.. en tiedä mitä tämä tarkoittaa, mutta ajatus jostain päälle puettavasta ei saanut minua onneni kukkuloille..